Minnan salonki

Ihmiskokeita

Myös Lääkäri-novellin Hammar on kiinnostunut hermostuneista, hysteerisistä naisista sekä rikollisista. Luettuaan lehdestä ”eriskummallisen rikollisen”, Sohvi Rantalan, tapauksesta hän lähtee tapaamaan tyttöä vankilaan. Sohvi on kuusitoistavuotias piika, joka on aiheuttanut palveluspaikassaan monenlaisia häiriöitä, varastanut rahaa, rikkonut ikkunoita ja lopulta polttanut koko talon. Syyllistä etsittäessä hän on koettanut johtaa epäilykset milloin kenenkin suuntaan, mutta lopulta hän oli jäänyt valheistaan kiinni ja todettu syylliseksi tekoihin. Paljastuttuaan hän ei ollut osoittanut lainkaan katumusta, vaan päinvastoin hän oli alkanut rehvastella teoillaan. Sohvilla ei vaikuta olevan omaatuntoa lainkaan, mikä herättää pelkoa ja uteliaisuutta. Hammar kiinnostuu Sohvin tapauksesta ja diagnosoi hänen kärsivän ”siveellisestä mielenvikaisuudesta”, joka johtuu hänen perimästään ja kasvuympäristöstään. Sohvin äiti on tunnettu ”irstaisesta elämästään” ja on sairastanut ”langettavaa tautia”, mahdollisesti syfilistä tai epilepsiaa. Kurjalan korvessa, josta Sohvi on kotoisin, tiedetään olevan poikkeuksellisen paljon rikollisia ja tylsämielisiä, mikä saa Hammarin pohtimaan myös maaperän laadun vaikutusta Sohvin moraaliseen sairauteen.

Vankilan vahtimestari tarjoutuu myös esittelemään Hammarille Raatikaisen, joka on Suomen kuuluisimpia rikollisia. Eläimelliseksi pedoksi kuvattu Raatikainen on kytkettynä kahleilla vankikoppinsa seinään. Hammar tarkkailee tunnetun pahantekijän fysiologiaa tutkijan mielenkiinnolla:
Päälaki oli litteä, otsa matala ja  jyrkkä, takaraivo taaksepäin antaantuva ja suuri. Sieraimet olivat leveät, poskiluut pistivät kulmikkaina esille ja silmät pyörivät villinä haralla seisovan tukan alla. Raakaa eläimellisyyttä ilmestyi miehen koko olennossa.

Hammarin havainnot Raatikaisen kallosta perustuvat frenologiaan, 1800-luvun tieteelliseen teoriaan, jonka mukaan luonteenpiirteitä voitiin päätellä kallon muodoista. Hammarin diagnoosin mukaan Raatikainen oli atavistinen taantuma: ”Luonto on ottanut hänessä taka-askeleen.” Kehittymättömässä kulttuurissa hän ei olisi poikennut muista, mutta sivistyneessä järjestyneessä yhteiskunnassa hänestä oli tullut rikollinen.

Hammar tarkkailee sekä Sohvia että Raatikaista ajan fysiologisen lääketieteen kautta, joka selittää heidän psykologiaansa erilaisilla kausaalisilla tekijöillä. Hänen mukaansa heidän kaltaisiaan mielenvikaisia rikollisia ei voida pitää vastuussa teoistaan, vaan he ovat sairaita. Hammar esittää vankilan pastorille, että tällaisia rikollisia pitäisi ennemminkin hoitaa kuin rangaista. Pastorin mielestä vankeja puolestaan pitää kurittaa ja rangaista, jotta he katuisivat syntejään ja nöyrtyisivät. Pastori näkee moraalin vielä aiemman ihmiskuvan mukaan uskonnollisena ja uskoo Jumalan ohjaavan ihmisen tekoja, kunhan tämä on nöyrä ja kuuliainen. Lääkärille moraalin ongelma puolestaan on psykologinen ja lääketieteellinen, eikä hän usko pahantekijöiden parantuvan rankaisemisella. Toisaalta pastori uskoo myös rankaisemiseen vallankäyttönä, jonka Jumala on oikeuttanut. Vaikka rikollinen kuinka katuisi, tulee häntä pastorin mukaan silti rangaista, jotta yhteiskunnan vakiintunut järjestys ei järkkyisi. Pappi puolustaa konservatiivisia arvoja ja pyrkii pitämään yllä olemassa olevaa yhteiskuntajärjestystä. Hänen mukaansa on Jumalan tahto, että toiset ovat hädänalaisia ja elävät puutteessa, eikä siihen tule ihmisen puuttua. Lääkäri kyseenalaistaa papin käsitykset ja ironisoi tämän edustaman arvomaailman sekä osoittaa sen itsekkäät, häikäilemättömät pyrkimykset.

Lääkärin hahmo symboloi Canthilla yhtäläistä, kaikkiin kohdistuvaa myötätuntoa ja halua ymmärtää elämän ilmiöitä arvottamatta niitä yhteiskuntaluokan mukaan. Samankaltainen, naturalistiselle kirjallisuudelle ominainen vastakkainasettelu on myös Canthin novellissa Köyhää kansaa (1886), jossa lääkäri kysyy papilta, eikö köyhille suotaisi edes armomurhaa kuten eläimille, jos heidän olojaan ei kerran muutoin haluta parantaa. Papin vastakohdaksi osoittautuva lääkäri on uuden luonnontieteellisen maailmankuvan hallitseman ajan sielunhoitaja, jota minäkertoja kaipaa Canthin novellissa Eräänä sunnuntaina (1889). Lääkäri edustaa myös ajan uusia kumouksellisia aatteita, kuten sosialismia, anarkismia ja tolstoilaisuutta, ja toimii vastavoimana papin ja porvarien edustamalle hegemonialle. Näin lääkärin hahmo tuo teoksiin yhteiskunnallista tendenssiä, pyrkimyksen olojen parantamiseen. Mutta teosten muutoksen keinot eivät ole niin suoraviivaisia, kuin niitä aiemmin on tulkittu. Canth ei anna suoria vastauksia. Lääkärin hahmokin on teoksissa ennemminkin provokaattori kuin ratkaisija. Olennaista on, että raadollinen ja julma todellisuuden kuvaus synnyttää naturalistisen teoksen lukijassa halun parantaa yhteiskunnallisia oloja. Keinot siihen ovat pääteltävissä syiden analyysistä, jonka kirjailija ihmiskokeessaan tuo esiin.