Minnan salonki

Hermostunut aika

Konsepti omaelämäkertaan

Lyijykynällä kirjoitettu konsepti omaelämäkertaan. Teksti julkaistiin norjalaisessa Samtiden-lehdessä vuonna 1891.

1800-luvun kulttuuria luonnehtivat erilaiset käsitykset modernin ajan hermostuneisuudesta ja sairaalloisuudesta. Tämä medikalisaatioksi kutsuttu ilmiö näkyi erityisesti erilaisissa sairausmetaforissa, joita käytettiin kuvaamaan omaa aikaa ja kulttuuria. Nimimerkki A. B. kuvasi Wiborgbladetissa  elokuussa 1885 uusia psykiatrisia teorioita ja pohti, kuinka heidän aikaansa oli usein kutsuttu ahdistuksen ajaksi, mutta että yhtä hyvin sitä voitaisiin kutsua myös hermojen tai hermostuneisuuden ajaksi.

Myös kirjailijat ja kulttuurivaikuttajat diagnosoivat omaa aikaansa. Naturalistisen kirjallisuuden keskeinen esteetikko, ranskalainen Hippolyte Taine katsoi oman aikansa sairastavan kiihottuneita intohimoja, loputtomia haluja ja heikkoja hermoja. Tainen mielestä Ranska sairasti syfilistä ja hän näki itsensä oli kulttuuriaan diagnosoivana lääkärinä. Minna Canthin mukaan ajan levottomuuden taustalla oli liian suuri ero ihmisten ideaalien ja todellisuuden välillä: ”Siitä tuo yleinen rauhattomuus, hermotaudit, pessimismi, skeptisismi ja mitä kaikkia ilmestys muotoja aikakauden yleinen sairaudentila ottaakaan.” (Kannila 1973: 144).

Yksittäisen ihmisen kannalta medikalisoituminen merkitsi erilaisten hermosairauksien diagnosoinnin ja hoitojen yleistymistä. Yksilö ilmensi ajan levottomuutta ja kiihtyvää elämäntahtia. Konrad Relander kirjoittaa Suomen Terveydenhoito-lehden artikkelissaan ”Hermoheikkous ja lepopäivä” vuonna 1890: ”Hermoheikkous (neurastenia) on tauti, jota ennen muuta voi sanoa nykyajan, höyry- ja sähköaikakauden taudiksi. – – Syynä tähän tautiin on nykyajan levoton, kiireinen toimeliaisuus kaikilla työnaloilla, joka ei suo ihmiselle hetkeksikään rauhaa.” Relanderin mukaan luonnonlaki ja ihmisen terveys edellyttää, että yksi päivä viikosta käytetään lepoon, jotta voimat eivät murtuisi.

Neurastenia eli hermoheikkous oli eräänlainen levottoman ajan yleisdiagnoosi. Diagnoosin oli kehittänyt amerikkalainen George Beard 1860-luvulla ja sen keskeisiä oireita olivat päänsärky, korvien soiminen, vatsavaivat, selkäkipu ja muut selittämättömät kivut ja säryt, väsymys, keskittymiskyvyn puute, alakuloisuus ja vakavan sairauden pelko. Neurastenia kuvasikin työssäkäyvän kaupungistuneen luokan ylirasittumista. Ajan käsitysten mukaan hermoheikkoutta aiheutti erityisesti 1800-luvun lopun kiihtyvä moderni elämäntahti. Ihmisen elämästä oli tullut nopean kehityksen jaloissa jatkuvaa olemassaolon taistelua, eivätkä hermot ehtineet levätä välillä. Raskaan työpäivän jälkeen ihmiset heittäytyivät erilaisiin huvituksiin, jotka kiihottivat hermoja entisestään. Tanssi, musiikki, alkoholi ja muut nautintoaineet, rakkausseikkailut, klubit, peliluolat ja muut modernin huvittelun muodot näyttäytyivät ajan psykiatrien selvityksissä sairaan modernin ajan oireina. Psykiatrien mukaan hermonsa turmellut ihminen ei enää sietänyt lainkaan rauhallista elämää, vaan levoton mieli vaati jatkuvasti lisää. Myös nopeutuvat kulkuyhteydet ja kiihtyvä tiedonvälitys lennättimineen, puhelimineen ja sanomalehtineen lisäsi lääkärien mielestä ajan hermostuneisuutta.

Myös Canthin omiin oireisiin kaikenkattava neurasteniadiagnoosi sopii hyvin. Hän kuvailee terveydentilaansa Anna Liliukselle vuonna 1880: ”Hermot ovat nyt varsin turmeltuneet, ja minulla on aika-ajoin hirmuisia levottomuuden kohtauksia. – – Kovaa kuitenkin on tuo hermojen heikkous: mielestäni potisin kernaammin muuta kovaa ruumiillista tautia.” (Kannila 1973: 36–37.) Canthin jatkuva, kuumeenomainen lehtien seuraaminen synnytti välillä myös väsymystä. Samassa Liliuksen kirjeessä hän valittelee, ettei jaksa enää sanomalehteäkään lukea tulematta heti levottomaksi.

 

Hermostunut aika