Minnan salonki

Minna Canthin teosten vastaanotto

Minna Canth katsoi itse kirjailijanuransa varsinaisesti alkaneen esikoisnäytelmästä Murtovarkaus, jonka hän lähetti Suomalaisen teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille pian miehensä kuoleman jälkeen, mutta joka näyteltiin vasta pitkällisten, teatterista johtuneiden viivytysten jälkeen helmikuussa 1882. Vaikka Canth oli jo aiemmin kirjoittanut useita novelleja, jotka oli ensin julkaistu Päijänne-lehdessä ja sitten yhteisniteenä Novelleja ja kertomuksia I (Weilin+Göös, 1878), oli Murtovarkaus hänen läpimurtonsa kirjailijana. Jo ennen kantaesitystä näytelmä palkittiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran näytelmäkilpailussa ja nimimerkin Wilja takaa paljastui tuntematon lehtorinleski Kuopiosta.

Murtovarkaus oli menestys ja merkitsi Suomalaiselle teatterille uuden suomenkielisen vahvan näytelmäkirjailijan uran alkua. Tohtori Bergbom toivoi Canthilta lisää samanlaisia näytelmiä, jotka käsittelisivät suomalaista kansaa, sen herttaisuutta ja huumoria. Murtovarkauden jälkeen Canth pyrki jo itse kohti realistista kirjoittamisen tapaa, mutta suostui vielä kirjoittamaan Bergbomille toisen kansannäytelmän Roinilan talossa, joka kantaesitettiin Suomalaisessa teatterissa maaliskuussa 1883. Sen jälkeen katsoi Canth ansainneensa kannuksensa kirjailijana ja alkoi kirjoittaa omaksi kokemallaan realistisella tyylillä, ihanteinaan pohjoismaiset, venäläiset ja ranskalaiset realistit ja naturalistit. Suomen ensimmäinen realistinen näytelmä Työmiehen vaimo kantaesitettiin Suomalaisessa teatterissa 28.1.1885.

Työmiehen vaimosta alkaen Canth sai kärsiä väärinymmärtävistä, paheksuvista ja jopa loukkaavista arvosteluista. Mikään muu suomalainen näytelmä ei ollut aiemmin saanut aikaan sellaista kohua ja kiihkeää keskustelua kuin Työmiehen vaimo, sellaista oli koettu aiemmin vain Ibsenin Noran eli Nukkekodin kantaesityksen aikoihin vuonna 1880, kuvaa O. E. Tudeer Valvojan arvostelussaan. Kreikan kielen ja kirjallisuuden professori Tudeer oli yksi harvoja arvostelijoita, jotka tunsivat ajan pohjoismaisia ja eurooppalaisia kirjallisuusihanteita ja pyrkivät opastamaan lukijoita ja teatterinkatsojia Canthin teosten vastaanotossa. Monille realistinen, uutta maailman- ja ihmiskuvaa hyödyntävä kirjallisuus oli kuitenkin liian radikaalia, toivottiinhan kirjallisuudelta yhä kansallisen identiteetin rakennusaineita.

Oheinen näyttely esittelee Minna Canthin teosten vastaanottoa muutamien esimerkkien kautta.

 

Kirjallisuutta

Lucina Hagman: Minna Canthin elämäkerta I–II (Otava, 1906, 1911)
Leeni Tiirakari: Taistelevat lukumallit. Minna Canthin teosten vastaanotto (SKS, 1997)
Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth (Otava, 2014)

Teksti: Minna Maijala 2015