Minnan salonki

Naturalistinen Laara

Laara-teoksen kansi (kuvituskuva)

Laara-teoksen toinen painos 1912.

Kauppis-Heikin kirje Minna Canthille 15.12.1892.

Kauppis-Heikin kirje Minna Canthille joulukuussa 1892.

Kauppis-Heikin Laara ilmestyi vuonna 1893. Romaani on naturalistinen kertomus nousukasnaisesta, joka käyttää seksuaalista vetovoimaansa juonitellakseen itsensä talon emännäksi. Havun mukaan teosta oli pääosin kirjoitettu jo vuosina 1891–92.  Myös tämän teoksen aihe oli todellisesta elämästä, Iisalmessa vuonna 1889 tapahtuneesta puukotuksesta. Havun mukaan Kauppis-Heikki käytti tosiseikkoja ”taiteilijan tavoin, jottei niiden todellinen kulku kuultaisi liian selvästi kertomuksen alta”. Havu huomautti myös todellisuuspoikkeamasta, joka jäi häneltä ymmärtämättä:
Lääkäri on muutettu nuoreksi ja kansantapojen tutkijaksi, jollainen hän ei sattunut olemaan. Tämän piirteen esilletuominen tuntuu asiaankuulumattomalta ja jostakin ulkomaisesta teoksesta saadulta. Näyttää siltä, kuin oikeastaan vain juonen yleispiirteittäinen kulku olisi otettu todellisuudesta sekä kenties jotkut yksityiskohdat.

Havu on oikeassa siinä, että Laaran lääkärihahmo viittaa ajan eurooppalaiseen kirjallisuuteen. Lääkäri on naturalistisesta kirjallisuudesta tuttu hahmo, nuori ja uudesta psykologisesta ihmiskuvasta kiinnostunut, ja hän tuo ajan teoksissa usein esiin keskeisiä seikkoja tapahtumien ja henkilöhahmojen motivaatiossa. Tultuaan katsomaan Laaran haavaa puukotuksen jälkeen lääkäri kiinnostuu puukotuksen motiiveista ja lähtee haastattelemaan Elias-renkiä. Hän saa selville, kuinka Laara on johtanut renkiä harhaan ja saanut tämän tekemään töitä kuin omassa talossaan. Canthin tuotannossa tällaisia lääkärihahmoja ovat esimerkiksi Canthin Köyhän kansan lääkäri, joka toimittaa Marin Harjulan köyhäintaloon, Sylvin tohtori Tuneberg sekä tuntemattomammaksi jääneen Lääkäri-novellin (189192, Pohjalainen) tohtori Hammar, joka käy vankilassa haastattelemassa eriskummallista pahantekijää Sohvi Rantalaa. Köyhässä kansassa ja Lääkäri-novellissa uutta maailmankuvaa edustavan lääkärihahmon konservatiivisena vastavoimana on pappi, aivan kuten Kauppis-Heikin Mäkijärveläisissäkin. Juuri lääkärihahmo on kiintoisa yhteys Kauppis-Heikin ja Minna Canthin naturalististen teosten välillä. Canthin teoksissa lääkäri luo usein juuri ajan tieteellistä psykologiaa hyödyntävän diagnoosin päähenkilön hulluudesta ja edustaa muutoin kohti kaaosta ja tuhoa kulkevassa teoksessa selkeyden ja muutoksen mahdollisuutta, tietoisuutta elämää tuhoavista voimista. Sekä aiheen ottaminen todellisuudesta että lääkärihahmon esiintyminen teoksessa viittaavat Kauppis-Heikin teoksessa vahvasti naturalistiseen kirjallisuuskäsitykseen ja sen ihanteisiin ja metodeihin, joita Minna Canth oli pyrkinyt seuraamaan Työmiehen vaimosta alkaen.

Laaraa kirjoittaessaan Kauppis-Heikki kysyi Laaran kuoleman kuvaukseen jopa apua Minna Canthin lääkärivävyltä Väinö Levanderilta, joka oli myös kuulunut Kanttilan Oras-seuraan (hän oli myös toiminut Canthin tytärten voimistelunopettajana) ja oli näin ollen hyvin perillä ajan kirjallisuuden totuudellisuusvaatimuksesta ja tieteellisistä ihanteista. Levander oli mitä ilmeisimmin vastannut myös anopilleen samankaltaisiin tieteellisiin kysymyksiin, joiden tavoitteena oli kuvata todellisuutta kaunokirjallisuudessakin mahdollisimman tarkasti, eikä lainkaan hämmentynyt Kauppis-Heikin kysymyksestä, vaan kuvaili Laaran mahdollisia fiktiivisiä oireita ja kuolontuskia seikkaperäisesti, mitä neuvoja kirjailija noudattikin. Kustantajalle Laaran naturalistinen kuvaus oli liikaa, mutta Söderströmin torjuttua teoksen, siihen tarttui Otava, joka julkaisi myös Minna Canthin teokset Papin perheestä alkaen. Kustantajan vaihdos lykkäsi kirjan julkaisemista, mitä Canth pahoittelee kirjeessään Heikille marraskuussa 1892. Lohdutukseksi hän kertoo Heikille kuluneen vuoden olleen ”hallavuosi” useille kirjailijoille.

Kauppis-Heikille vuosi 1892 kaikesta päättäen oli todellinen hallavuosi. Joulukuussa hän kirjoittaa Canthille toivottomaan sävyyn, kuinka nälkäinen ei kirjailijain teoksista piittaa. Ja hän povaa, että kun kirjallinen elämä taas nälkävuoden jälkeen alkaa elpyä, ovat uudet tekijät astuneet esiin ja vanhat saavat väistyä, Heikin sanoin ”onkin uusi nurmi nostanut päänsä ja minut pakoitetaan toimittamaan tuolla entisellä tavaralla ilotulitus vasta puhjenneen kunniaksi”. Perheen elättämiseksi Kauppis-Heikki kertoo kirjeessä, että hän on Hanna-vaimonsa kanssa päättänyt ottaa vastaan työn Kehvossa, jos sen saa. Perheensä elättämiseksi Kauppis-Heikki sitoutui opettajaksi ja kasvattajaksi orpopoikien laitokseen, jossa hän toimi liki kuolemaansa saakka vuonna 1920. Kesällä 1917 Kauppis-Heikiltä jouduttiin amputoimaan jalka sairauden takia, ja hän sai taloudellista avustusta monelta taholta, mm. Minna Canthin perillisiltä ja Juhani Aholta.