Minnan salonki

Kirjallisia vaikutussuhteita

Viija-teoksen kansi (kuvituskuva)

Viija-teoksen toinen painos vuodelta 1920.

Keväällä 1888 Canth kirjoitteli Heikille kuukausittain, kertoili edellisvuoden lopulla ilmestyneen Salakarin järkyttyneestä vastaanotosta ja yhteenotostaan teoksen arvostelleen konservatiivisen pastori Bergrothin kanssa sekä intoili uuden näytelmänsä, Kovan onnen lasten, kirjoittamisesta. Hän myös lähetti Heikille kirjeidensä mukana uutta kaunokirjallisuutta, vuoden alussa Erkon Tietäjän, syyskuussa Dostojevskin Kuolleen talon käännöksen. Kauppaliikkeensä ansiosta Canthilla oli varaa arvokkaisiin kirjoihin, joita hän myös avokätisesti lainasi ja antoi kirjailijatovereilleen. Esimerkiksi Juhani Aho katsoo muistelukirjoituksessaan tämän olleen itselleen merkittävä väylä uudenaikaisiin aatteisiin ja uuteen kaunokirjallisuuteen.

Kauppis-Heikin seuraava romaani, nuoren naisen kehitystarina Viija valmistui vuonna 1889. Alkupuoli teoksesta julkaistiin ensin Suomen Naisyhdistyksen Excelsior-kalenterissa, kun Canth sitä Heikiltä kirjeitse pyysi, ja koko teos ilmestyi jouluksi. Canth ei kuitenkaan ollut teoksen psykologiseen kehitykseen tyytyväinen ja tammikuussa 1890 hän kirjoittaa Heikille kiistelleensä teoksesta tyttärensä Ellin kanssa, joka oli pitänyt siitä kovin. Canthin mielestä Viijan mielenmuutokset ovat äkkinäisiä, eikä niitä motivoida riittävästi. Samoin kertomuksen juonen käänteet kaipaisivat Canthin mielestä lisää kuvausta ja perustelua. Canthin moitteet koskevat samaa naturalistista psykoloogillisuuden ihannetta, jota Canth itse tavoitteli omissa teoksissaan. Kaunokirjallisten teosten käänteet tuli naturalismissa perustella kausaalisilla syyketjuilla, joiden osatekijöinä olivat henkilöhahmon temperamentti, ulkoiset olosuhteet, perimä ja muut konkreettiset, kokeellisesti todennettavat tekijät. Ajan esteettisten ihanteiden mukaan myös kaunokirjallisen teoksen onnistumista mitattiin sillä, kuinka hyvin se onnistui esiintuomaan nämä kausaaliset syyketjut eli motivoimaan henkilöhahmonsa ja tämän kohtalon. Heikki ei Canthin arvostelusta loukkaantunut, vaan arvosti tämän ankaria sanoja, koska ne oli osoitettu yksityisesti suoraan ja rehellisesti hänelle, ja niiden tarkoitus oli edistää Heikin kehitystä kirjailijana. Samalla tapaa ankarasti Canth arvioi kirjeissään myös omien teostensa psykologista johdonmukaisuutta.

Jo aiemmin mainitussa Mäkijärveläisten puolustuspuheenvuorossa Finlandin murska-arvostelua vastaan Canth oli rinnastanut Kauppis-Heikin Kiveen, jonka teosten ankarat kritiikit mursivat. Vuonna 1889 Canth pyrki hyvin konkreettisella tavalla estämään kirjailijatoverinsa kivisen kohtalon. Hän lähestyi Helsingissä käydessään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiestä, senaattori Yrjö Koskista ja koetti saada Kauppis-Heikille kirjailija-apurahaa, jotta tämä pääsisi kauemmaksi kotoa oppimaan ruotsin kieltä. Aikomus ruotsin kielen oppimiseen on ilmeisesti lähtöisin Minna Canthilta itseltään, sillä hän oli vakuuttunut siitä, että lukemalla ruotsiksi uutta kaunokirjallisuutta Kauppis-Heikki pystyisi edistymään kirjailijana. Ilmestyihän kaikki keskeinen ranskalainen ja venäläinen ajan realistinen ja naturalistinen kirjallisuus nopeaan tahtiin myös ruotsinkielisinä käännöksinä, ja ilman kielen taitoa Heikki jäisi paitsi paljosta kirjallisuuden kehityksestä. Kun Yrjö Koskiselta ei rahaa herunut, käynnisti Canth yksityisen keruun Kauppis-Heikin kielen oppimisen hyväksi ja sai rouva Augusta af Heurlinin lämpenemään ajatukselle. Yhdessä Eliel Aspelinin kanssa tämä sai Heikille matkarahat kokoon ja Heikin tehtäväksi jäi vain ilmoittaa, milloin hänen sopisi lähteä matkalle Vaasaan tai Helsinkiin ja lopuksi oleskelemaan toviksi Ahvenanmaalle. ”Kun sieltä palaisi Iisalmeen, niin olisi täysi ruotsalainen,” tuumii Canth Heikille. Kauppis-Heikkiä itseään suunnitelma ei kuitenkaan tuntunut innostavan ja se jäikin kokonaan toteutumatta, kun Heikki meni naimisiin heinäkuun alussa 1890.

Heikki kävi heti tuoreeltaan esittelemässä vaimonsa myös Canthille, joka piti heidät vieraanvaraisesti luonaan monta päivää ja kierrätti pitkin pitäjää, muun muassa käytti tuoretta paria juna-ajelulla, kun nämä eivät aikaisemmin olleet junalla matkustaneet. Kauppis-Heikki kirjoitti muistelman hupaisasta junamatkasta Kaunokirjailijain liiton Liitto-albumiin vuonna 1904.