Minnan salonki

Kansankirjailijan arvo?

Kauppis-Heikin kirje Minna Canthille helmikuu 1889.

Kauppis-Heikin kirje Minna Canthille helmikuussa 1889.

Minna Canth ja kansankirjailijat

Kauppis-Heikin muistelus Minna Canthista 1897.

Vielä ennen Canthin kuolemaa vuonna 1897 Kauppis-Heikki ennätti julkaista vielä Aliina-romaanin vuonna 1896. Nuoren naisen kehityksestä moraalittoman isän varjossa kertovan Aliinan voimakkaat yhteydet Canthin Hannaan on usein huomattu. Teosten yhtymäkohtien merkitystä ei vähennä lainkaan, että siinä missä Canthin Hannan kehitys tyrehtyy ja Hanna kivettyy kotiin, avautuu Aliinalle kansanopiston kautta mahdollisuus itselliseen elämään. Kirjalliset viitteet puolin jos toisinkin ovat Kauppis-Heikin ja Minna Canthin teoksissa hyvin selkeitä ja kielivät jaetusta kirjallisuuskäsityksestä ja naturalistisen lajin repertuaarista tuttujen motiivien ja mallien käytöstä. Toisaalta konkreettiset viittaukset vaikkapa henkilöhahmojen nimessä (Anna Liisa Canthilla ja Kirotussa työssä – Anna Liisoja yhdistää lankeaminen renkiin) kertovat myös kirjailijatoveruuden syvyydestä ja halusta kunnioittaa toisen työtä. Tovereiden kirjallinen suhde on herättänyt kuitenkin myös epäilyä konkreettisista viitteistä huolimatta. Kysyttäessä asiasta Juhani Aho on kommentoinut:
Onko Kauppis-Heikki saanut vaikutusta Canthista? – tuskin. Eihän siinä [Heikissä] ole mitään literääristä. Se on nähnyt siellä Savon saloilla kaikki tyyppinsä ja tutkinut ne. Ja vaikka se ei osaa esittää niitä elegantisti eikä saada välistä kuin karkean kirvesveistoksen, niin ne ovat sittenkin omaa. (Havu 347)

Ahon kertomaa leimaa vahva ennakkokäsitys kansankirjailijasta jonain muuna kuin ”litteräärinä” kirjailijana. On kuin kansankirjailijan arvo olisi juuri siinä, ettei hänellä ole ollut käytettävissään mitään malleja, vaan että hän olisi luonut teoksensa tyhjästä. Pitkäänhän tämä kuva haluttiin säilyttää myös monen muun suomalaisen kirjailijan arvona ja ansiona. Kansankirjailijan kohdalla tällainen alentamalla ylentäminen kuitenkin kielii jostain muusta kuin demokraattisesta hengestä. Kauppis-Heikki nostaa kansankirjailijoiden vähäisen arvostuksen esiin Minna Canthin muistoksi julkaistussa Nuori Suomi –albumin kirjoituksessaan ”Minna Canth ja kansankirjailijat”. Heikki muistaa ystäväänsä todellisena kansankirjailijan ystävänä, joka jakoi anteliaasti tietoaan vasta lukemistaan ja kuulemistaan uusista kirjallisuuden tuulista. Kauppis-Heikki arvostaa erityisesti Canthin tapaa ottaa kansankirjailijan mukaan kirjallisiin piireihin, sillä juuri näitä kytköksiä hän valittelee kansankirjailijalta puuttuvan. Myös Kauppis-Heikki tuntuu silti kirjeissään ja kirjoituksissaan noteeraavan itsensä juuri kansankirjailijaksi, eli ei ihan oikeaksi kirjailijaksi. Canthin kirjeissä Heikille tai muillekaan ei tätä sanaa käytetä, eikä kirjeissä ole alentuvaista suhtautumista, sen sijaan hän lukee Heikin hyvin samalla tapaa kollegakseen kuin muutkin kirjailijat. Tämän demokraattisen solidaarisuuden ja kollegiaalisuuden hengen Kauppis-Heikki tunnustaa itsekin vuonna 1904 Kaunokirjailijaliiton Liitto-albumissa julkaisussa muistelmassaan Minna Canthista.

Kauppis-Heikin vaikeat taloudelliset ja sosiaaliset olot kirjallisten piirien ulkopuolella sen sijaan tuntuvat herättävän Canthissa syvää myötätuntoa, ja hän pyrkii auttamaan ystäväänsä kaikilla keksimillään keinoilla. Heikin kanssa kirjeenvaihdossa hän kuitenkin myös löytää heidän kirjailijanelämistään yhtymäkohtia, vaikka ulkoiset olosuhteet olivatkin hyvin erilaisia.  Syyskuussa 1887 Canth pohtii kirjeessään Heikille:
Meidän suomalaisten kirjailijain tie on ohdakkeinen. Taistella saa henkensä edestä ulos ja sisäänpäin. Pahimmat taistelut ovat nuo, jotka kääntyvät sisäänpäin. Kun saa käydä sotaa oman kykenemättömyytensä ja omien rajapylväittensä kanssa. Niin me olemme samassa asemassa kuin esi-isät ennen, jotka ”kylmään korpeen, mustaan metsään” siementä kylvivät. Söivät pettua ja ottelivat kovan luonnon kanssa. Niittivät pienen sadon silloin kuin niittivät. Jos harmaa halla sen ryösti, saivat siihenkin tyytyä. Mekin saamme taistella oman luontaisen jäykän ja kehittymättömän henkevyytemme kanssa. Se on kuin korpi ja erämaa, joka vielä on raivaamaton. Voimat liikkeelle! Mutta ken takaa, että voimat kestävät? Jos ne murtuvat? Jos lannistuvat ennen aikojaan? (Ki 288)

Kirjeen vertaus kirjailijan ja nälkävuosien uudisraivaajan työn välillä kuvastaa pessimististä, melankolista elämännäkemystä, jonka Canth ja Kauppis-Heikki jakoivat ja joka heitä yhdisti niin ystävinä kuin kirjailijakollegoinakin. Myös Heikin kirjeet ovat täynnä melankolissävyistä filosofista pohdintaa ihmisenä ja kirjailijana olemisesta. Helmikuussa 1889 Heikki pohtii kirjeessään kiitollisuuden merkitystä, mutta kuten usein muulloinkin, hän huomauttaa Canthille ettei tarkoita sanoillaan langenneensa täydelliseen toivottomuuteen, vaan hänen mukaansa - - niissä [sanoissa] on sitä, mitä tuntee mies istuessaan sydänmaan [--] keskellä olevan talon pihan pää kamarissa mietiskellessään ja tutkiessaan ympärillään hyörivän ihmiselämän liikuntaa sisällisesti ja ulkoisesti - -

Juuri tämä kiinnostus ihmiselämän hyörinään niin sisällisesti eli psykologisesti kuin sen ulkoisia, yhteiskunnallisia piirteitäkin tarkastellen kuvastaa erinomaisesti näiden kahden suomalaisen kirjailijan työn ydintä. Samalla kun Minna Canth ja Kauppis-Heikki käyttivät teoksissaan eurooppalaisen kirjallisuudenlajin, naturalismin, repertuaaria ja malleja, he myöskin pyrkivät katsomaan ihmistä läheltä ilman ennakkoluuloja ja eriarvoisuuden raja-aitoja.

 

Kirjallisuutta

Aho, Juhani 1897: ”Muutamia muistelmia Minna Canthista”. Nuori Suomi VII.

Canth, Minna 1887: ”Finland ja suomalainen kirjallisuus”. Keski-Suomi 27.8.1887.

Canth, Minna 1973: Minna Canthin kirjeet. Toim. Helle Kannila. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Havu, I. 1925: Kauppis-Heikki. Elämäkerrallis-kirjallinen tutkimus. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Kauppis-Heikki 1887-1892: Viisi kirjettä Minna Canthille. Kuopion kaupunginkirjaston Maakuntaosaston arkisto.

Kauppis-Heikki 1897: ”Minna Canth ja kansankirjailijat”. Nuori Suomi VII.

Krogerus, Tellervo 1994: ”Kauppis-Heikki ja naisen vaihtoehdot”. Realismista symbolismiin. Kuopio suomalaisen kulttuurin polttopisteenä 1890-luvun taitteessa. Kuopio: Snellman-instituutti.

Kansankirjailijan arvo?