Minnan salonki

Minnan opintie

Minna Canthin opinkäynnin lyhyt esittely.

Minna Canth sai sivistyksellisesti vaatimattomaan taustaansa nähden hyvän peruskoulutuksen. Tietenkin tyttöjen koulutus oli sinänsä huomattavasti vähemmän vaativampi kuin ajan poikakoulutus. Minnalla ei naisena ollut pääsyä yliopistoon eikä hänen "lyseonsa" eli Kuopion rouvasväen koulu olisi oppiaineittensa ja opetuksensa perusteella siihen valmistanutkaan. Minna kävi perusopintojaan sekä suomen että ruotsin kielellä, mutta Jyväskylän opettajaseminaari, Minna korkeakoulu, oli korostetusti suomenkielinen. Opettajaseminaari muodostui Minna Canthin kehitykselle tärkeäksi, vaikka hänen opintonsa jäivät kesken. Hänen miehensä Ferdinand Canth oli kuitenkin samaisen seminaarin lehtori, joten suhde Jyväskylän kaupungin opilliseen keskukseen säilyi.

Kirjeessään kustantaja G.W. Edlundille keski-ikäinen Minna Canth totesi oppineensa elämänsä aikana "syvästi halveksimaan ja tuomitsemaan sitä viheliäistä sekasotkua, jota sanotaan naiskasvatukseksi, sitä silmänlumetta, mitä nimitetään naissivistykseksi." Minna tarkoitti sitä, ettei tyttöjen kasvatus valmistanut sen enempää lastenkasvatusta kuin kodin taloudenpitoa varten. Se oli ennen kaikkea riittämätön siinä tilanteessa, johon Minna itse 35-vuotiaana äitinä joutui: huolehtimaan yksin, miehensä kuoltua, heidän seitsemän lapsensa kasvatuksesta ja perheen toimeentulosta. Minna kritisoi sitä, ettei häntä millään tavalla oltu valmisteltu tai annettu valmiuksia kohdata leskeyden mahdollisuutta. Eikä naisella edes ollut pääsyä kaikille ammattialoille: "Kaiken kukkuraksi huomasin, että useimmat miehille avoimet ansiotyön mahdollisuudet olivat minulta naisena suljettuina."[1] Minnan ja lapsien taloudellisena pelastuksena oli isän kauppaliike Kuopiossa, jota hän ryhtyi menestyksellisesti hoitamaan.

Tunnettu on Minna Canthin nuorena rouvana Jyväskylässä Keski-Suomi-lehdessä julkaisema kirjoitelma "Tyttäriemme kasvatus", jossa hän kritisoi mm. sitä, ettei tytöille opeteta anatomiaa. Minna Canth tiedosti puuttuvan seksuaalikasvatuksen. Lasten kasvattajan oli hänen mielestään tärkeää tietää jotakin myös lasten sairauksista ja niiden hoidosta.  

[1] Kannila 1973, nro 169 (14.11.1886). Kirje Edlundille. Suomennos Tyyni Tuulio.

 

 

Teksti: Tua Korhonen 2015